Tänään olemme viettäneet 10 vuotiaan kummityttöni kanssa tyttöjen päivää Helsingissä. Lähdimme junalla helsinkiin, mikä jo sekin oli hänestä elämys. Sitä tulee niin paljon helpommin hypättyä autoon...

Helsingissä kiersimme hänen sanojensa mukaan shoppailemassa. Alennusmyynnistä hän tekikin itselleen hyviä löytöjä ja on nytten koko illan hipelöinyt uusia vaatteitaan.

Kävimme katsomassa enakkonäytöksessä NArnian tarinan prinssi Kaspianin. Olihan jännä elokuva kyllä taisi meitä molempia aina välillä pelottaa kun tarrasimme toisiamme kädestä. Kaiken kaikkiaan elokuva oli minusta hyvä, pitkä kylläkin se kesti yli 2h :) Kirja vie minusta edelleen voiton, mutta yllättävän hyvin se vastaa sitä.

Kävimme myös syömässä ja jäätelöbaarissa jäätelöllä. Oli pitkästä aikaan kivaa kierrellä ihan rauhassa ilman noita kärsiviä miehiä! Pikkumies oli kummitytön äidin hoivissa meillä sillä aikaan ja hyvin olivat hekin täällä pärjänneet.

 

1691342.jpg

Tässä yksi hopea ketju jonka olen tehnyt ja "patinoinut" kananmunalla ja sen jälkeen taas kiillottanut... Kuva on jälleen kerran huono, mutta niin oli korukin. Tai minusta siinä on liikaa väljää. Pienemmät renkaat tai paksumpi lanka olisi ollut huomattavasti parempi.