Tänään vein korut töihin ja onneksi ne kelpasivat. Vielä muutama haluaa itselleen nilkkakorun, mutta minulta ei löydy tarpeeksi heidän haluamiaan helmiä! Tämä tarkoittaa sitä, että minun on ihan pakko tilata niitä lisää :)

Töissä alkaa työmotivaatio pikkuhiljaa palautua kesän jäljiltä. Vaikka täytyy kyllä myöntää, että keksisin vieläkin niin paljon muuta hauskempaa tekemistä päivisin, kuin töissä käymisen. Jollakinhan on nämä harrastus kustannuksetkin saatava maksettua.

Töiden jälkeen ehdin kotiin hetkeksi ennen illan vesijumppaa. Tänä aikana sain pienennettyä muutaman nilkkakorun jotka olivat liian isoja, vaikka pyysinkin niitä mittaamaan etukäteen... Uusia koruja en ole ainakaan vielä ehtinyt tekemään, ja eilisetkin korut on vielä kuvaamatta, sain nimittäin tehtyä myös itselleni kaulakorun helmivaihdosta saamistani helmistä.

Vesijumpassa mukanani oli armas anoppini... Kyllä se nainen osaa välillä koetella kärsivällisyyttäni. Toivoisin, että hän vielä joskus oppisi käytöstavat niin silloin hänen seurassaan olisi niin paljon mukavampi liikkua.

Nyt menen taas tutkimaan helmilaatikkoani ja pian on mentävä nukkumaan. Huomenna koitan saada kuvat eilisistä koruista.

Missähän muuten tilaamani kirjat oikein viipyvät? Maanantaina tli ilmoitus, että kirjat ovat lähetetty, mutta vieläkään niitä ei näy. Tilasin jokin aika sitten itselleni kasan helmikirjoja... Auts, millähän nekin oikein maksan?