Siltä ainakin tuntuu... Vaikka minusta kyllä tuntuu siltä, että kesää ei ole edes ollut :(

Viime viikot ovat taas olleet hyvinkin kiireiset. Samalla sairasti sitkeän angiinan joka vei voimat melkein kokonaisen viikon, mutta nyt olemme ainakin toistaiseksi kaikki kunnossa.

Tänä viikonloppuna olemme olleet serkkuni häissä jotka olivat oikein kauniit ja onnistuneet, sekä tänään linnanmäellä hurvittelemassa. Oli oikein mukavaa lapset oli innoissaan ja pääsimme mekin sentään muutamaan laitteeseen. Minulle pakolliset laitteet ovat nuo vesijutut hurjakuru ja vonkaputous. Vuoristorataan ei ehditty, mutta olemme ensi viikonloppuna jälleen pääsemässä kolmeksi tunniksi sinne ilmaiseksi hurvittelemaan joten enköhän silloin pääse. Kaiken kaikkiaan tosi mukava päivä!

Kaitsustakin tuli tänään ensimmäisen kerran elämässään setä! Vauvaa emme taida päästä laitokselle katsomaan mutta ehtiihän sen sitten nähdä myöhemminkin.

Koru puolella on ollut kyllä aika hiljaista.. Ei ole ollut oikein inspiraatiota tai jotain... Odottelen kyllä taas uusia helmiä saapuvaksi näinä päivinä jos se sitten taas auttaisi. Hattuja olen saanut nyt ommeltua jo muutaman talven varalle.

Yhden hopea ranneketjun olen sentään saanut tehtyä:

1831189.jpg

Tässä myös aivan taivaallisen hyvä ja nopea pastaruoka laitoin siihen mitä kaapista sattu löytymään. Meillä kun Leevin herkku on nykyään parsakaali laitetaan sitä vähän joka ruokaan :D

1831205.jpg

Tähän tuli:

Parsakaalia,kukkakaalia, sipulia, valkosipulia, paprikaa, herkkusieniä ja kesäkurpitsaa pilkoin ja paistoin pannulla pehmeiksi mutta jätin vähän puruvastusta..

Sekaan vain ruokakermaa, mausteeksi pippuria ja kasvisliemikuutio.

Leikkasin joukkoon muutaman siivun kalkkunaleikettä ja siinä se. Sitten vain tuorepastaa ja ei kuin syömään!

Leivottiin leevin kanssa myös tosi hyviä sämpylöitä, mutta niistä ei tullut napsittua kuvia. Ensi viikolla olen luvannut, että leivomme jotain koska nyt meiltä loppuivat jauhot kesken..

Ja onhan huomenna Leevin nimipäiväkin.