No, onneksi on jo keskiviikko ja pian alkaa viikonloppu.

Tästä tulevasta viikonlopusta on selvästi tulossa kiireinen.. Lauantaina valkkarifestareille Keravalle ja sunnuntaina on jokavuotinen Skanskan lintsipäivä jonne on luvattu viedä kummityttö kaverinsa kanssa ja veljenpoika meidän iloksi. Eipä olla tänä kesänä sielläkään ehditty käymään. Miten tämä kesä menikin näin nopeasti (Ihan kuin olisin sanonut tän joskus aikaisemmin). Onneksi oli edes se Turkin reissu niin pääsi Kaitsukin pois noista rakennus hommista edes viikoksi.

Tänään kävin siellä ortopedillä, ja onneksi olimme molemmat samaa mieltä siitä, että ei sitä kättä kannata leikkaamaan mennä. Riski on suurempi, että käsi pahenee, kuin että paranee... Joten huoli pois sen asian suhteen. Masentavaa on kylläkin se, että tämän kivun kanssa on kai pakko alkaa sovussa elämään :(

Töissä ei tapahtunut mitään kummempaa, eikä siellä ollut sen mukavempaa kuin eilenkään josko nyt ei sen kamalempaakaan. Työkaverit kärttivät minua tekemään heille koruja. Minä kun en ole vielä uskaltanut yhtäkään korua kenellekkään myydä, kun pelkään, että ne katkeavat tai ovat muuten vain kamalia. Lupasin harkita asiaa.

Kotimatkalla meinasin KUOLLA, ajoin kaikessa rauhassa kotia kohti, kun tien yli luikerteli jotain kamalaa! Se oli ainakin 5m pitkä ja 30cm paksu pyyyttoni!!!!!!!!!! (30cm ja noin sentin paksuinen se ehkä oikeasti oli, mutta yhtä iljettävä) Mietin miten pääsen ohi ilman, että se takertuu renkaaseen ja ää vaanimaan minun jalkojani, kun nousen autosta ylös. Miettiessäni olin jo ajanut sen ohi.

Kotipihaan päästyäni en heti meinannut edes uskaltautua ulos autosta, mutta rohkaistuin niin paljon, että otin laukkuni ja kipitin nopeasti sisään. Hetken päästä anoppini tuli sisään ja ilmoitti haluavansa rannekorun joka sopisi kaulakorun jonka hänelle tein. Uskon, että se oli vain tekosyy päästä kanssani juttusille, koska hetken päästä hän kysyi enkö ole ollenkaan tänään menossa uimaan. Hän kun ei kehtaa omin luvin sinne mennä. Ihmeekseni huomasin tänään, että olen alkanut tulla suhteellisen hyvin toimeen anoppini kanssa. Aina ei ole ollut näin rattoisaa, joten toivottavasti ei vain ole tyyntä myrskyn edellä.

Uituani ja hetken netissä pyörimisen jälkeen aloin katsomaan telkkaria, salkkarit ovat kuulemman tulleet takaisin tauoltaan. Kasasin osan helmilaatikoistani sohvalle ja aloin miettimään anopille korua ja sainhan sen tehtyäkin, toivottavasti on mieluinen. Kuvasta tuli todella huono.

Jatkoin pähkäilyä ja päätin yrittää tehdä työkaverillenikin nilkkakorun koska Kaitsu ei vieläkään ollut tullut töistä kotiin.

Tällainen siitä tuli, hänen ainoa toiveensa oli että siinä olisi turkoosia.

Vihdoin Kaitsukin tuli kotiin yhdeksän aikoihin jolloin pakkasin helmet takaisin laatikkoon ja päätin lopettaa tältä illalta ja mennä vain oman ukon kainaloon.

Huomenna on taas vesijumppa päivä joten korut taitavat jäädä huomenna vähemmälle huomiolle. Mutta pidän edelleen lupaukseni siitä vatsan laihtmisesta... Johan siitä on monta päivää kun lupauksen tein :)