No nyt se viheliäinen tauti on meilläkin tai oikesataan vasta Leevillä. Itselläni on ollut eilisestä asti hirveän väsynyt ja öllö olo mutta vielä en ainakaan ole sitä saanut..

Leevillä tuo tauti alkoi sunnuntai/maanantai välisenä yönä silloin ei vielä onneksi oksentanut kovin paljon kakoi vain enimmäkseen. Me oltiin tietysti vaunulla ja taroitus oli tulla kotiin vasta illasta. No ei auttanut muu kuin nopeasti pakata kamat kasaan ja siivota vaunu päällisin puolin ja matkaan. Muutamia kertoja tuli oksennus autossa, mutta suurimman osan ajasta nukkui. Kotiin päästyä Leevi nukkui koko päivän. Kuume nousi taas melkein 40 asteeseen. Tällä kertaa ei edes Leevillä ollut virtaa juosta ympäriinsä niin kuin yleensä jaksaa kovassakin kuumeessa.

Eilen Leevi vielä halusi itse syödä vaikka mitä ja annoinkin vaika arvasin kaiken tulevan ylös heti, mutta kivempi kai se on jotain ruokaa yökkiä kuin tyhjää. Tänään ei ole poika suosunut syömään mitään! Juotavaakin olen saanut menemään ehkä yhteensä 1,5dl ja nekin on tullut ylös melkein heti. Kaitsua odottelen, että saataisiin apteekista osmosalia. Saa nähä saanko sen juotettua mitenkään. Tovottavasti tämä nyt olisi jo pois päin menossa. Kaitsulla alkaisi koulu ensi maanantaina joten täytyy toivoa, että jos se meinaa sairastua niin olisi jo tällä viikolla kipeenä... Töistä voi aina olla pois mutta kun nyt pääsi tuohon kouluun niin ei viitsisi heti olla pois.

Ja me ollaan lähdössä 11.sta päivä huhtikuuta Saksaan joten sinänsä onni että tauti iski nytten eikä sitten. Olisi ollut ihan kamalaa olla kipeenä siellä. Siihen on onneksi vielä useampi viikko aikaa niin kyllä meidän jokaisen on täytynyt siiheksi jo tulla terveiksi.

Meillä  on ollut vähän huonoa tuuria viime aikoina. Autosta hajosi joku ihme vauhtipyöräsen vaihtaminen maksoi 1400e... No rahat meni ja auto tuli kuntoon, niinhän sitä olisi luullut...

Ensinnäkin soittivat silloin korjaamolta että osa vaihdettu mutta yksi pikku ongelma, auto ei lähde käyntiin... Olivat sitten laittaneet väärän vauhtipyörän. Joten auto osiksi ja uusi osa tilalle. No sitten saimme auton ja vaunulle lähtiessä huomasimme, että kiihdyttäessä autoa tai edes kaasuttaessa kovempaa esim. ylämäessä auton häiriö valo syttyi ja turbo meni pois päältä. Silloin ei auttanut muu kuin aina sammuttaa auto ja käynnistää se uudestaan... No näin siten saimme ajaa koko matkan somerolle. Autoa sammuttettiin noin 5min välein, kun oli jonkin verran liikennettä!

Maanataina kun meidän piti lähteä kotiin ajamaan en saanut autoa edes käyntiin! Silloin meinasi Kaitsu jo hermostua kokonaan mutta pienen kiroamisen ja räyhäämisen jälkeen auto saatiin käyntiin ja pääsimme turvallisesti perille. Nyt odotamme, että autolle saataisiin aika korjaamolle... Ja mitähän sekin tulee taas maksamaan?

Voipi olla, että Saksan reissustamme tulee aika laihan puoleinen kun kaiki rahat menee tuohon katiskaan! Vihaan autoja.

Nyt täytyy ruveta lukemaan kirjaa tuolle potilaalle joka nieleskelee tuossa vierellä.