Ärsyttää, kun olen jo useamman viikon ajan tuntenut itseni puolikuntoiseksi ja olo vaan jatkuu. Tänään jäin töistä pois järkyttävän päänsäryn takia joka on onneksi jo hieman helpottanut.

En ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne taas moneen päivään, mutta eipä minulle mitään mielenkiintoista ole tapahtunutkaan.

Paitsi tiistaina:

Menin sairaalalle magneettikuvauksiin jonne ortopedi minut ohjasi. Miksi, sitä en ymmärrä, kun hän sanoi jo aikaisemmin, että olkapäätä ei kannata leikata koska se mitä suuremmalla todennäköisyydellä vain menisi huonommaksi. Sovimme, että leikkausta ei tehdä, mutta silti laittoi lähetteen näihin magneettikuvauksiin?

No joka tapauksessa... Menin sinne siis tiistaina kesken koulutuspäiväni. Ilmoitusluukulla jo kysyin, että onko minun mentävä kokonaan siihen putkeen vai saako olkapään kuvattua jotenkin eritavalla? Hoitaja sanoi, että olkapään kuvaukset ovat aina aika hankalia mutta kyllä se hyvin menee. Noh, minä menin odottelemaan, että minut kutsutaan sisään ja vihdoin toinen sairaanhoitaja haki minut.

Kyselin häneltä tarkemmin tutkimuksesta ja kerroin kokemukseni 15v sitten, kun olin päänkuvauksissa ja sain oksennukset suuhuni. Silloinen hoitaja huuteli vain ikkunan takaa, että älä liikuta päätäsi ja olin aika hermostunut.

Tämä sairaanhoitaja kertoi koneen olevan ihan erilainen ja etä saan käteeni hälytyskellon jos jotain sattuu. Varjoainettakaan ei laiteta viellä vaan vasta sitten jos on tarvetta. Annoin hänelle pitkän harkinnan jälkeen toisen mukanani olleista cd-levyistä ja valmistauduin ottamalla pois kaikki metalli esineet.

Tutkimushuoneeseen päästyäni huokaisin helpotuksesta, kun näin kuinka suuri putki oli. (Hoitajalta olin jo useasti kysynyt, että mahdunhan minä varmasti putkeen?) Minut  laitettiin valmiiksi ja vuorattiin hiekkasäkeillä etten vahingossakaan vaan liikuta sormiani. Tässä vaiheessa minun täytyy olla  olkapää petiä vasten, mutta silti kyljelläni.. Sitten vielä toinen käteni oli nostettava pään yli ja tässä asennossa minun olisi pysyttävä noin 40min liikkumatta!!!!!!!!!!!!!! Tässä vaiheessa alan jo olla huolissani siitä, kuinka mahdan jaksaa ja kuinka pahasti käteni puutuu. Hoitajat päättävät kokeilla ja laittavat minut putkeen, hiki nousee pintaan, mutta totean, että kyllä minä tästä selviän, kun on näin paljon tilaa... Niinhän minä luulin, hoitajat nostavat "sängyn" niin ylös että nenäni melkein osuu kattoon. Tässä vaiheessa rääkäisen, että en pysty tähän ottakaa minut ulos täältä :(  Luulin oikeasti, että kuolen! Hoitajat olivat ihania ja saivat minut rauhoitettua ja tuntemaan itseni normaaliksi. Itseäni, kun hävetti ja ärsytti jaitketti. Lähdin Cornelius levy kainalossani kirurgian osastolle selvittämään mitä nyt tehdään...

Siellä tiskillä ollut hoitaja ei enään ollutkaan ihan yhtä ymmärtäväinen, mutta lupasi ottaa yhteyttä lääkäriin joka myöhemmin soittelisi minulle. Menin takaisin kurssille ja odttelin soittoa. Vihdoin minulle soitettiin ja kysyttiin, että kuinka paljon minua oikein ahdisti???????????? Miten niin kuinka paljon? Ihan pirusti vastasin. Entäs jos otat 3-4 diapamia ja yrität sitten uudestaan? Naurahdin ja sanoin, että en tule sinne ikinä vaikka olisin ottanut 100 diapamia... Hieman ärtyneenä minulle ilmoitettiin, että minuun otetaan vielä yhteyttä... No ei ole vielä kuulunut uutta soittoa, mutta ihan sama se on soittavatko vai eivät koska siitä olen ainakin ihan varma, että en missään nimessä menisi siihen putkeen, vaikka minulle maksettaisiin mitä!!!

Minullako ahtaanpaikankammo?

Helmiä en ole tällä viikolla tehnyt ollenkaan, mutta olen vähän huovuttanut ja tehnyt joulukortteja tässä kuvia niistä:

217796.jpg

217800.jpg

217807.jpg

217812.jpg

217814.jpg

217818.jpg

217822.jpg

Näitä hattuja olisi vielä tarkoitus koristella jotenkin... Ideoita?

217824.jpg