No, nyt leevi asustelee meillä ja tästä syystä olen saanut aikaseksi hyvin vähän asioita... Koruja en ole tehnyt viimeisen 2 viikon aikana yhtäkään.

Saippuaa olen innostunut tekemään oikein urakalla. Välillä onnistun ja välillä en. Kuvia saippuoista on pitänyt ottaa, mutta kun patteritkin on loppu jne. (minäkö selittelen?)

Syy miksi kirjoitan on se, että minutkin on haastettu mukaan kertomaan 6 erikoista tapaani ja pakkohan minun on tähän suostua.

1. Kastelen hammasharjani aina ennen, kun laitan siihen tahnaa ja vielä sen jälkeen.

2. Pesen mielelläni pyykkiä ja niputankin ne vielä, mutta kaappiin vieminen on ihan mahdotonta. Tälläkin hetkellä kodinhoitohuoneen ikkunasta ei näy kuin pieni osa, koska viikattuja puhtaita pyykkejä on niputettuna sen edessä. Jokaiselle perheen jäsenelle on oma nippunsa.

3. En voi syödä makaroonia ilman kastiketta jos en saa ketsuppia ja sen päälle vielä aromisuolaa...

4. Olen hullu ostamaan kenkiä, vaikka en välttämättä edes koskaan pidä niitä jalassa.

5. En voi laittaa samoja sukkia jalkaani toista kertaa, ennen kuin ne on pesty. En edes silloin jos olen ne juuri laittanut jalkaani ja ottanut pois etten kastelisi niitä. Käyn ottamassa kaapista uudet. Matkustaessa puolet matkalaukusta täyttyy sukista.

6. En voi sietää maksaa, mutta syön maksamakkaraa...