On niin raivostuttavaa, kun yhteydet pätkii aina vaan...

Tämän takia en ole päässyt pitkiin aikoihin sivuja päivittämään. Ja toisaalta ei minulla olisi mitään töitä valmiina esittelyynkään. Olen elänyt melkein kolme viikkoa suht käsityötöntä aikaa. Joulu vei varmaankin mehut, tai sitten tämä odottava mielentila ei saa mitään näkyvää aikaiseksi. En jotenkin malta vain keskittyä tekemään mitään. Perjantaina menen onneksi hopea kurssille joten siellä tulee varmasti jotain tehtyä.

Jotain hyvää tästä koruttomuudestakin on. Olen ruvennut pitämään kotia suht siistinä! Tavarat eivät loju joka nurkassa ja imuroinkin jopa ennen kuin näen suuria villakoiria joka nurkassa :)

Sijaisvanhemmuuden saralla ei ole tapahtunut suuria muutoksia, odottelemme yhä, että saisimme vanhemmat mukaan johonkin palaveriin, että he voisivat edes miettiä sitä, että olemmeko heidän lapselleen sopiva perhe. Perjantaina olisi jälleen uusi tapaaminen, joten toivotaan parasta.

Viikonloppuna kävimme risteilyllä Tukholmassa siskoa ja hänen lapsiaan moikkaamassa. Inhottaa vain että ei ollut aikaa jäädä pidemmäksi aikaa. Lapset olivat taas kasvaneet kovasti ja harrmitaa joka kerta enemmän, kun tajuaa, että siellä he kasvavat kovaa vauhtia aikuisiksi ja me emme ole sitä näkemässä! Ovat meinaan niin upeita persoonia, että on sääli, ettei voi aktiivisesti kuulua heidän elämäänsä.

Nyt on taas mentävä laittamaan astiat kaappiin koneesta ja sitten onkin salkkareiden aika.