Niin se viikko taas vierähti ja juuri mitään en saanut aikaiseksi. Sisko lähti tänään poikansa kanssa kotiin ja nyt täällä on omituisen hiljaista. Leevikin nukahti juuri päiväunille.

Tässä on todella hyvä vierasvara jota kannattaa pitää pakastimessa valmiina. On ihan älyttömän hyvää ja oikeesti hyvän näköistäkin. Tämä kuva on ihan friikki kun siskon kanssa sitä vähän "fiksailtiin"

995570.jpg

Kylmä vadelmakääretorttu

  • 6 munan valkuaista
  • 3dl sokeria
  • 1dl vehnäjauhoja
  • 1½ dl pähkinärouhetta
  • ½rkl kanelia
  • 50g mantelilastuja

Täyte

  • 4dl kuohukermaa
  • 250g vadelmia

 

1. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, lisää sokeria vähä kerrallaan koko ajan vatkaten

2. Sekoita jauhot, pähkinärouhe ja kaneli keskenään. Kääntele jauhoseos varovasti vaahtoon

3. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipeltiin. Ripottele päälle mantelilastuja. Paista uunin keskiosassa 15-20min  175 asteessa.

4. Kumoa pohja leivinpaperille ja anna jäähtyä ritilällä.

5. Vatkaa kerma ja levitä se pohjalle. Leivitä päälle vadelmat

6. Kierrä rullaksi ja laita pakastimeen ainakin 4ksi. tunniksi

7. Säilytä torttua pakastimessa ja ota esiin noin vartti ennen tarjoilua.

8. Koristele sulatetulla suklaalla.

Tähän kääretorttuun käy hyvin ihan mitkä marjat vain ja on siten todella hyvä vierasvara, koska jos aina välillä vaihdat marjoja niin ei haittaa vaikka aina tarjoisit yllätys vieraille samalla reseptillä valmisttua herkkua.

 

Tänään sain taas lisää pul kangasta haettua kaupasta, joten vaippojen ompeluun on taas materiaalia. Tänä viikonloppuna menemme vain leirille joten voipi olla, että en ennätä paljon ompelemaan :(