No, nyt on juhlat taas tältä vuodelta ohi...

Meinasi jo hätä tulla, kun yks sun toinen ilmoitti ettei tulekkaan. Tai ärsyttävintä on se, että eivät edes vaivautuneet itse ilmoittamaan. Onneksi paikalle saapui muutama lapsiperhe, jotta Lindan uurastus ei menyt ihan hukkaan.

Nyt harmittaa, että ei tullut otettua valokuvia. Aikomus oli, mutta tuo pakkanen yllätti. Sormet olisi jäätyneet. Illalla meillä oli jo -18... Juhlista pisin aika oltiin ulkona metsässä ja nuotion äärellä. Täytyy sanoa, että itseänikin alkoi jo pelottamaan. Päätimme pitää vain aikuisille suunnatun juhlan joskus myöhemmin jotta voi pelotella oikein kunnolla.

Lindalla oli oma suunniteltu Kauhuluola hallissa jossa oli tunnustelu purkkeja siellä se oli anopin kanssa piilossa säikyttelemässä.

Kaitsu ja Linda olivat tehneet sellaisia ihmisen kokoisia ukkeleita. Pukeneet niille vaatteet ja kaikki ja lopuksi tehneet niistä kammottavia veitsillä ja muilla.... Niitä seisoi sitten siellä täällä metsässä pelottelemassa. Minä ja veljjeni Matias olimme myös metsässä polun varrella piilossa ja tulimme esiin aina, kun joku käveli ohi.

Polun päässä odotti nuotio jolla grillattiin perinteisesti makkaraa ja juotiin kahvia ja kaakaota. Sisällä odotti loput herkut.

Oikeastaan oli ihan hyvä ilma vaikka pakkanen alkoikin kiristyä, maistuipahan makkara ja kuuma kaakao paremmalta.

Tässä kuva Kaitsusta kun se kokeili pukua edellisenä iltana. Harmiksi kuvasta puuttuu kädet ja keppi.

248417.jpg